Herään. Huomaan nähneeni unta että kiipesin vauhtijuoksua korkealle kivelle. Mielessäni kuvastaa, että se on vastaus illalliseen huoleeni tuosta onnettomasta Kustannusyhtiöstä. Se pelastuu! Tänään on velkojain kanssa neuvottelu. Se ilmeisesti vie tuloksiin.
Tuskin olen edelläolevan todennut, kun tulee Perälä silmät loistaen kertomaan, että asia alkaa selvitä. Kaikki velkoojat suostuvat järjestelemään asiat ehdotetulla tavalla, mutta ne ovat tahtoneet pakotuksellaan herättää johtokunnankin huomiota asiaan ja pakottaa toimimaan.
Juuri näin olin ajatellut! Omituista oli taas tuo unen kuvitteleva, edelläkäypä ennustus.
Kokous on iltapäivällä klo 4.
Aamiais-päivällisille oli ryhmä kutsunut kuvanveist. Sailon ja minut, vanhalle ylioppilastalolle. Siellä puhui Joukahainen minulle ystävällisiä sanoja ryhmän puolesta eron johdosta. Samoin Manner ja Leppälä. Perälä puhui Sailolle. Minä vastasin. Tilaisuus, jossa olivat melkein kaikki ryhmämme jäsenet, muodostui sangen lämminhenkiseksi toveriseurusteluksi.
Ei se ollutkaan E. K. Oyn ja sen velkoojain akordiasia niin selvä! Olin neuvotteluissa. Meidän edustajamme ovat menetelleet yhä edelleen laiskasti ja vetelästi. Nytkään ei asia näy heitä jännittävän, Kahma ja Mantere olivat poissa!
Noo, asetimme pienen valiokunnan, velkoojista Pellinen ja Luukkonen, meiltä Hytönen ja Kahma, varalle Mantere, valmistamaan ehdotusta akordiksi. Se kokoontuu huomenna klo 4. – Kyllä tästä tulee, jos vain meikäläiset ottavat siihen kiinni. Mutta ellei, se voi mennä hiiteen.
Illalla kävin kylvyssä. Vesi oli kylmää.
Sitten tuli Kahma tänne. Juttelimme yhteisestä ”surunlapsestamme” tuosta kustannusyhtiöstä. Kahdesta pääasiasta olimme yksimielisiä: se on pelastettava, sekä, että se on mahdollinen pelastaa. Painoin sen nyt hänen mieleensä velvoittavana, kun itse matkustan pois. Hän lupasi kaikki.