Torst. 16. Jouluk.

Ryhmässä:Edusk. oikeusasiamiesehdokkaina mainittiin Kotonen ja Åkesson. Useat kannattivat Åkessonia. Kallio ja Juutilainen Kotosta. Jätettiin Niukkasen ja Juutilaisen hoidettavaksi.
Kysymys virkamiesten 13:sta kuukauden palkasta. Niukkanen ehdottaa 500 mk päätä kohti. ryhmä hyväksyi tämän.
Suhteemme vuokralakiin. 18 äänellä 11 vastaan päätti ryhmä vastustaa sen laiksi tulemista. Joukahainen ilmoitti tekevänsä siitä kapinettikysymyksen. Mutta siitä huolimatta päätös oli tämä.
Ryhmän valtuuskunta päätti vapauttaa sakoista kaikki niihin syylliset tähän asti, mutta alottaa sakotuksen jyrkästi joulun jälkeen.
Se Hakkilan haukunta eilisestä istunnosta on yhä mielessäni. Ja minä alan tulla kiitolliseksi siitä. Sillä minulla onkin ollut jo viikkoja ettei minua ole ’’muistutettu.’’ Pidän tämän muistutuksena, varoituksena, etten tule ylpeäksi. Minä tunnen, että tällaiset ovat minulle hyödyksi.