Saavun klo 7,15 Keravalle. Paavokin tulee ulos. – Hevosta ei ole tullut. Menen autossa, joka jättää minut ”Kunnantalon” luo. Siitä pitäisi oleman 1 km. Syvärantaan. Täällä on paksulta lunta, pyryttänyt myös eilen ja viimeyönä. Alan arkkuneni ja laukkuneni taivaltaa. Olen käynyt kilometrin verran. Tulee akka vastaan. Kysyn: ”Onko pitkä Syvärantaan?” ”Noin kilomeeteri.” Käyn, käyn, tulee tyttö vastaan. ”Onko pitkä Syvärantaan?” ”No ei, mutta on sinne matkaa vähän. Siinä on torniniekka huvila, siinä rautaportti. Mutta se on lukossa ja tie tukossa. Palaan toiselle portille. Tulen paraatirapusta sisään ruokasaliin. Ei ketään. Vihdoin tulee pari tyttöä. ”Huomenta.” Huomenta”. Eikö minun hevosen tilaukseni saapunut?” ”Kyllä. Eikö hevosta ollut? Kevarista niin varmasti luvattiin” j.nep.Menemme ylös. Komea lukusali. Huone 4 viedään. Risaiset tapetit. Kaksi vuodetta, joista toinen kuin suuri sontalaatikko sullottuna täyteen vaatetta, pari känttyräistä tuolia ja pöytää. Minua tympäsee kamalasti. Tätäkö varten olen tänne tullut mukavasta kodistani? Joka karvan nenästä tippuu vesi. Kas, ikkunana on vain verandaovi! Menen vuoteelle pitkälleni ja mietin.
Tyttö tuo kahvia. ”Onko muita vapaita huoneita?” On, mutta ne on kahden hengen.” Pyydän niitä nähdä. Löydämme yhden kahden hengen huoneen, siistin. Tahdon sen. ”Rouva käski antaa tuon.” ”No eikö tätä saa?” ”Kun rouva tulee niin sitte sopii puhua.”
Rouva tuli. Oli, muka, luvannut sen jo pois. Mutta minä sen sain. Nyt olen ollut päivän tässä. Mielialani on talttunut. Huone on miellyttävä, vaikka mitään erikoismukavuuksia, kotiin verrattavia ei ole. Minä siis jään.
Täällä on Iltalehdestä eräs Kutvonen, eräs tanskalaisruotsalainen rouva sekä eräs saksalainen. Iltapäivällä tuli eräs pikkukauppias Helsingistä, Aalto; johtajatar-rouvan nimi on Kanniainen.
Luen Othelloa. Kotiin kirjoitin. Täällä on sanomattoman hiljaista. Ajatusmaailma todella tuntuu vapautuvan politiikasta ja ottavan vastaan mutta…