Torst. 30. Huhtik.
Vaasassa. Yöllä on tullut lunta 4–5 tuumaa. Kertulta kirje. Nyt on hänestä taas otettu röntgen kuva. Vika onkin siinä, että vatsalaukku on herpautunut ja painunut alas. Ilmoittaa että lääkäri vakuuttaa voitavan sen parantaa. Kuinka iloista jos se voisi tapahtua!
Kävin Ylisellä kertomassa. Samalla annoin hänen tutkia käheätä kurkkuani. Ei keksi vikaa. Hän punnitsi vereni. 125–126. Sanoi painon olevan normaalin.
Ukkopiirissä Hollossa.
Nyt on U. S. nostanut melun presidenttiä vastaan siitä, että hän todella näyttää ruotsalaisten painostuksesta taipuneen pyytämään Kork. Oikeuden lausuntoa Ahvenanmaan nuorukaisten asevelvollisuutensa suorittamisesta luotsi- ja majakkalaitoksissa koskevasta laista. Eihän asia nyt ole suuri. Mutta kieltämättä se osoittaa miten herkällä korvalla hän kuuntelee siltä taholta tulevia vaikutuksia. Minä alan pelätä että hän menee tahdottomuuksissa liijan pitkälle tuohon suuntaan.
Hindenburgin vaali on meidänkin lehdistössä nostanut suuren melun. Oikeistolehdet riemuitsevat, H.S:mat valittavat, S.S:tti raivoaa. Kirjoitin hillitsevän palan. Mitä syytä meillä on niin alleviivatusti suhtautua Saksan asiaan! Sillä vahingoitetaan maata.