Kaupungissa aamulla. Asia painoasiamiehen kanssa järjestyi. Ilmari Kianto kotonani sekä vielä Hyrynsalmen Heikkinen [kansanedustaja, jääkäri-etappia talossaan pitänyt Hallan Ukkona tunnettu J. A. Heikkinen] emäntineen. Todella hauskoja ja tervetulleita vieraita.
Illalla oli Kiannon kirjallinen iltama. Hänellä oli hyvä ohjelma.
Muuten on hän ihan sellainen, miksi hänet kirjeenvaihdon kautta tulee tuntemaan. Ei teeskentele. Itsepäinen sairalloisuuteen saakka. Ajattelee paljon itseään. Ei huomaa toista, siis itsekäs. Mutta samalla on hänessä niin raikasta korpituulta, nenänsä polttamatonta uhmaa, joka voimana antaa persoonallisuudelle paljon. Epäkäytännöllinen runoilija saappaan pohjia myöten: asunut Suomussalmen sydänmailla huvilan, jossa ei ole edes riittävästi perunamaata voinut saada aikaan 8 vuodessa! 9-henkinen perhe, ja leipä aivan tilapäätuotannon varassa! Hyvä isä, miten vieras ja muukalainen tällainen runoilijasielu onkaan tässä kovan metallin aikakaudessa. Ja mitä hän voisi ollakaan siinä aikakaudessa, jolloin leipäkysymys on ratkaistu? Asettaessa rinnakkain Ilmari Kiannon ja nykyaikaisen keinottelijaneron, – mikä aikakausien erämaa heitä eroittaakaan.
Mutta Kiannolta puuttuu itsekasvatusta. Hänen luonteensa on hiomaton ja karkea. Se on epäilemättä vapauden raju kevätvoima joka vain yltyy köyhyyden vaikeuksissa eikä salli hijoitumisen tapahtua. Erakkoelämä ei ole hänelle terveydeksi henkisesti. Hän tarvitsisi kasvattavaa, hyvää toveriseuraa, joka voisi ottaa häneltä pois uskon liijoiteltuun ”itseensä”.
Ainesta hänessä on. Kun hän olisi meidän ukkopiirin muokattavana viisikin vuotta!
Lahjat hänellä ovat jumalalliset. Juuri noissa villin, kulttuurin pilaamattoman korven aiheissa, niissä on hän kotonaan. Hänellä on niin paljon henkistä yhtäläisyyttä korven kanssa. Ja minä ennustan, että jos hän kykenee murtumatta voittamaan nuo korpielämän vaikeudet, hän tulee antamaan meille vielä sellaisia teoksia että Suomi saa seistä niiden edessä hämmästyksestä ja ilosta purkautuvana kansana. Sillä hän on nyt lähteellä, josta hänen kaltaisensa mies voi ammentaa ja pelastaa kalevalaisen hengen aarteet nykyaikaisissa ilmestymismuodoissaan – kansanhenkenä.
Jos kenelle, olisi juuri Ilmari Kiannolle nyt varattava sopiva kirjailija eläke että hän voisi ammentaa nälkiintymättä kotoisesta maaperästä.
Tästä teen julkisen ehdotuksen.
– [Omassa elämässään nuhteettoman ja moralistisen Alkion suhde boheemeihin kir-jailijoihin, kuten Leinoon, Kiantoon tai Kyösti Wilkunaan, oli yllättävänkin suvaitseva. Hän keskusteli mielellään heidän kansaan, piti heitä vieraanaan ja parhaansa mukaan puolusti heille taloudellista tukea, olipa kysymys valtiosta tai kustantajasta. Nerouden ja lahjakkuuden hän tunnisti ja tunnusti ja suri alkoholin tai muun huonon elämän rappeuttavaa vaikutusta, yrittipä – huonolla menestyksellä – kahdenkeskisillä ja joskus julkisillakin nuhteillaan saattaa ystäviään kaidalle tielle.]