Näihin aikoihin on lippukysymys tullut hyvin kiihkeiden keskustelujen alaiseksi. Punakeltainen saavuttaa aivan yleistä kannatusta. Tuntuu suorastaan masentavalta, kuinka herkästi suomalaisetkin luopuvat sinivalkoisistaan. Viime sunnuntaina Kansallisteatterissa pidetyssä kansallisjuhlassakin oli punakeltainen niin ylivoimainen, ettei vilahdustakaan näkynyt sinivalkoisista. Marsalkoilla oli sinikeltaisiakin, mutta ei sinivalkoisia nauhoja. Minä olen asettanut keskustelun alaiseksi ehdotuksen, että leijonalippu otetaan valtiolipuksi, mutta kansallislipuksi sinivalkoinen, esim. seuraavalla tavalla muodostettu. [piirros]
Perustuslakivaliokunnassa oli esillä hallitusmuoto, jossa presidentin vaalia käsiteltiin. Asetuin nyt ensi lukemisessa kannattamaan sitä mielipidettä,
[sisennys] että presidentti valitaan edustajavaalien yhteydessä, sekä 6:si vuodeksi kerrallaan.
Mäkelin ehdotti samaa, mutta valittavaksi joka vaaleissa.
Pidätin vapauden muuttaa kantaani m. m. siihen, että eduskunta valitsee itse presidentin 3:ksi vuodeksi.
Ehdotukset:
Viikin: Eduskunta valitsee itse presidentin 3:ksi vuodeksi.
Vreden: Vaali toimitetaan valitsijamiesten kautta. Äänestys:
Viikin 11. Me äänest. tätä.
Vreden 6. –
Alkion ehd. 9.
Mäkelinin: 8.
Alkion ehd Ei 9.
Viikin: ” jaa. 8.
Alkion: Ei 10
Esitys: jaa 7.
Ehdotukseni tuli siis tässä lukemisessa hyväksytyksi.
—
Alkio: Sosialistit ovat panneet eduskunnassa vireille syytejutun senaatin vallankaappausyrityksiä ja tekoja vastaan. Se oli Gyllingin y.m. alote. Muutamissa meikäläisissäkin ilmenee halua lähettää asia valiokuntaan, jolloin syyte olisi siis katsottava alkaneen.
Minä en tätä kannata, vaikkakin pidän, että Senaatti, nojautuessaan väliaikaisen hallituksen kirjelmään senaatin vallan laajentamisesta viime syyskuulla, ei ole menetellyt laillisesti.
Minä, näet, asetan vastavertailuun: mitä sosialistit ovat tehneet ja aikoneet tehdä:
hankkiutuessaan marraskuun alussa hajottamaan nykyistä eduskuntaa;
aikoessaan panna toimeen n.s. ’’punaisen senaatin’’ hajautuneen eduskunnan ja punakaartin avulla jos siihen olisi mahdollisuuksia löytynyt;
yrittäessään n.s. ’’Mannerin eduskunnassa” viime syysk. 28 pnä tehdä yksin sos.dem. jäsenten voimalla päätöksiä;
äsken olleessa yhteistoiminnassa n.s. vallankumouksellisten järjestöjen kanssa, jotka laittomasti suunnittelevat edusk. hajottamista ja hallituksen kukistamista asevoimin;
sosialistien toiminta hallitusta vastaan tarkoittaa järjestelmällistä pyrintöä senaatin kaatamiseksi ja on siis yhteydessä vallankumoushankkeiden kanssa;
Hallituksen syyttäminen nyt toisarvoisista asioista, kun ulkomaat ensi kerran hist. ovat tunnust. tämän hallituksen, olisi erehdys.
Hallituksen valtaa, joka aina on eduskunnan kädessä, ei ole syytä pelätä.
Ulkoasiain valiokunnassa uudisti ed. Mäkelin vaatimuksensa, että suomalais-venäläisen komitean asettamista koskevassa mietinnössä pitäisi moittia hallitusta viivyttelemisestä.
Ingman, Alkio, Mikkola y. m. pitivät sitä turhana ja aiheettomana.
Valpas tunnusti että myöskin eduskunta on tehnyt itsensä viivyttelyyn syypääksi, joten eduskunta itse ansaitsisi muistutuksen. Ei katsonut muistutusta niin kovin tarpeelliseksi.
Huttunen ei myöskään katsonut moitetta hallitukselle tarpeellisena.
Sirola olisi ollut taipuvainen yhtymään Mäkeliniin, mutta kuultuaan nyt että senaatin puolelta on ryhmille ennakkolta huomautettu ja pyydetty lausuntoa, ei katsonut sitä tarpeelliseksi.
Mäkelin vastasi Valppaalle, että hänen lausuntonsa mukainen menettely vapauttaisi hallituksen edesvastuusta.
Salin: Senaatin puheenjohtaja oli heti eduskunnan joululoman jälkeen kokoonnuttua ilm. asiasta sosialidemokrateillekin, asia oli ollut ryhmässäkin, joten ei voi hallitusta syyttää.
Ryhmien välisessä jaostossa senaattori Svinhufvud selitti mitä hän aikoo vastata Gyllingin y. m. syytekirjelmään. Hieman tuntui heikolta.
Keskusteltiin myös suomalaisvenäläisen komitean jäsenistä. Porvarit ehdottivat Paasikiveä, Krogiusta, ja senaattori Ehrnrothia. Niin ikään Jonas Castrénia, jotakuta Hakzellia, Valdenia, Bergiä, Bremeriä.
Vrede ja Haataja tulkitsivat syyskuun 18 pn julistuksen senaatin vallan laajentamisesta, lailliseksi.
Alkio päin vastoin. Se on huono selkänoja. Mutta hyväksyi tilanteen johdosta senaatin toimenpiteet.
Svinhufvud hyväksyi Alkion kannan.
Päätettiin ettei Gyllingin alotetta jaoston mielestä voida lähettää valiokuntaan.
Ryhmässä
otettiin esiin kysymys suomalais-venäläisen komitean jäsenistä.
Yksimielisesti päätettiin ryhmän ehdokkaaksi asettaa tri O. V. Sivén.
Muiden ryhmien ehdokkaisiin nähden päätettiin koettaa vaikuttaa siihen, että ne ovat itsenäisyysmiehiä, olleina jo edes viime keväästä asti, ei ainoastaan Marraskuusta.
Gyllingin kirjelmä. Kallio selosti.
Vuorimaa ilmaisi kansan paheksuvan uusien virastojen perustamista. Syyskuun julistuskirjaa ei hyväksytä. Maalaisliiton ryhmä on vaikeassa asemassa, kun sen pitää kannattaa senaattia. Senaatin ei olisi pitänyt ryhtyä näihin tekoihin.
Lopuksi päätti ryhmä tappaa Gyllingin ehdotuksen ilman valiokuntaan lähettämistä.
Ryhmien välinen jaosto käsitteli tällä välin ehdokaskysymystä. Vrede, Ahmavaara, Ståhlberg y.mt. vastustavat ankarasti Sivénin vaalia. Ingman jo ehdotti että mentäisiin vaaliin eri listoilla. Arveli että ml. saisi omilla äänillään 1den.
Ståhlberg ja Estlander epäilivät ettei Suomen edustajat pääsekään mukaan rauhanneuvotteluihin.
Alkio ehdotti perusteluista poistettavaksi sen, jossa mainitaan, että voisi nousta kysymys siitä, että Suomen osanotosta Venäjän sotavelkoihin voisi nousta kysymys.
Vuorimaa kannatti.
Asia päätettiin palauttaa jaostoon uudestaan muodostettavaksi.
Valpas tahtoi myöskin ensin ottaa selkoa, saavatko Suomen edustajat ottaa osaa rauhanneuvotteluihin.
Äänestettäessä valitseeko edustajat eduskunta vai hallitus, voitti edellinen 10 äänellä 6:tta vastaan.
[vastakk. sivulla luonnosta A:n puheenvuoroon perustuslakivaliokunnassa:
”Tässä on suunniteltava senaatin politiikan suuntaviivat.
Sosialidemokr. eivät syytä hallitusta laittomuudesta, vaan politiikan suunnasta.
Olisi enempi kuin luultavaa, että jos tilanne maassa olisi sama kuin toukok.lla, ei kukaan pitäisi laittomana senaatin nykyistä vallankäyttöä.
Sosialistit ovat toiminnallaan vaikeuttaneet siinä määrin hallituksen työtä laittomilla teoillaan, että ruveta samanajan toimista moittimaan senaattia toimenpiteistä jotka ovat tarkoittaneet maan hyötyä ja parasta, samalta ajalta, jolloin juuri sosialistien taholta on aikaan saatu niin paljon samanlaisia lainrikoksia, – jätetään tutkimatta;
tässä ei voida pykälien varassa purjehtia;
nykyään ei senaatin valta pelota, sillä se on eduskunnan käsissä. Svinhufvudin ohjelma;
Senaatin ja eduskunnan välit selvittämättömät;
Sosialistien syyllisyys palkkojen korotuksiin
Gyllingin jarrutus-uhka eduskunnalla!
Kompromissin välttämättömyys Suomen kansan edun kannalta.”]