Sängyssä. Aamusta tuntuu vaikeammalta kuin eilen. Ruumiin pinta on kylmä. Syön vain puolen puuroa. Kuumetta ei ole. Sisässä vastenmielinen tunnelma. Aarne Kauppila on kuollut, hänkin! Hgin San. taloudenhoitaja. Nuori, hyvin elinvoimainen mies.
Breitholtz, vankeinh. hallituksen ylipäällikkö on kuollut!
Molemmat espanjan kuumeeseen.
Tuntuisi melkein kummalliselta jos minä en kuole. Mutta minusta tuntuu sittenkin, että vuoroni ei ole vielä.
Mutta jos minulla on elonpäiviä, minun on päästävä lopettamaan poliittinen asevelvollisuuteni pian, saadakseni elää persoonallista elämää lopun aikaani. Muuta en elämältä vaadi maalliseksi palkinnoksi. Päästä vaatimattomaan yksityiselämään, pienuuteen, ajattelemaan, sulattamaan saatuja vaikutelmia, kokoamaan itseäni.
Oi Jumalani! Jos tämä soveltuu Sinun tarkoituksiisi, salli sen tapahtua.
Annikalleni kirjoitin eilen ja tänään. Aijon tänään pyytää häntä tulemaan tänne, mutta en raatsinut – siellä ovat ne mummot jotka eivät kykene tulemaan toimeen ilman häntä.
Kutsuisinko Kertun? Mutta se häiritsee hänen kouluansa.
Kirjoitin Ilkkaan armahdusasiasta. – Kärki oli niin ystävällinen, että kävi taas istumassa luonani ja juttelemassa.
Illalla tunnen taas itseni hyvin terveeksi. Aivastuttaa vain.
Relander ja Helenius-Seppälä kuulustelevat vointiani puhelimessa.
Jumala siunatkoon rouva Leikasta, hän pitää minusta niin hyvää huolta, valmistaa ruokaa ja tyydyttää tarpeitani. Hänen pitää tulla muistetuksi.
Illalla klo 10-ajoissa kuulen että joku maaseudulta soittaa puhelimessa ja kysyy minua. Kukahan se lie? Vaasasta?
Saa nähdä eikö Äiti ole lähtenyt tänne! Tahi: paremminkin, hän voi lähteä aamulla.