Torstaina 25. Huhtik.

Jääkäriprigadiansa ei Helsinki vaan saa aikaan! Lauletaan, puhutaan, soitetaan, maanitellaan, tähän pannaan parhaat voimat, – mutta isänmaallinen innostus ei vaan nouse. Suunnattomat laumat sopivia miehiä maleksii kaduilla savua hengitellen ja odotellen että muut turvaavat heille vapauden. Tämä on huono kylä. Kun pääsisi ijäksi täältä. Onneksi pannaan täällä nyt kuitenkin toimeen sotilashallinto ja pakollinen asevelvollisuus.
Kun lukee tämänkin päivän lehdistä, minkälaista hirmuvaltaa ja raakuutta kapinoitsijat ovat harjoittaneet Riihimäelläkin, luulisi viimeisenkin asekykyisen miehenluonnon nousevan. Mutta ei!
Tervehdyskäynnillä Saksan yliesikunnassa olisi minun pitänyt käydä puhemiehistön kera tänään. Mutta en mene, kun en osaa puhua – enkä tiedä mitä Ingman puhelee, ei Lundsonkaan puhu saksaa. Tuntuisi niin nololta. Sitä paitsi minun omatuntoni lyö tätä Helsingin juhlimista vastaan. Tänään pitäisi oleman senaatin päivälliset saksalaisille, johon puhemiehistökin pitäisi kutsuttaman. Ei vielä ole kutsuttu. Tunnen suurta vastenmielisyyttä. Tämä on niin tavallista – juhlia ja juhlia. Muta kun maa vuotaa verta me emme saisi edes pelastajiamme juhlia. Pelkään että Setälä taas puhuu pehmoisia siellä päivällisissä ja…
Hyvä Jumala!
Eilen oli teatterinäytäntö saksalaisten kunniaksi. En mennyt vapaapaikalleni. Kuinka minä olisin voinut siellä istua, kun veljeni juuri vuotavat verta.
Myöhemmin suostuin menemään puhemiehistössä tervehdyskäynnille amiraalilaivalle. Mutta se ei tapahtunutkaan, kun emme tavanneet hakemaan tullutta laivaa. Saimme sitten kuulla, että oli oltu 2 kertaa hakemassa. Mentäne jonain toisena päivänä.
Päivälliset
antoi Senaatti saksalaisille Seurahuoneella. Olin kutsuttuna mukana. Siellä oli koko hauskaa. Olisin mielelläni pitänyt pienen suomalaisen puheen saksalaisille Suomen maamiesten puolesta, mutta kun ei kukaan kehoittanut, jätin sen.
Svinhufvud yritti lentokoneella pois Helsingistä talvella. Mutta ryssä, joka oli hoitanut lentokonetta, oli juonut spriin ja pannut vettä koneeseen. Mikola oli ohjaajana. Lennettiin 200 metriä, mutta sitten oli palattava.
Svinhufvud ja Ruotsin konsuli.
Kun siinä talossa, jossa Svinhufvud asui, odotettiin elintarvetarkastajia, kävi olo pelottavaksi. S. kysyi Ruotsin konsuli Ahlströmiltä, saisiko hän tulla konsulatin turviin, jos hän häätyy pakoon talosta. Konsuli ei voinut luvata, vaan sanoi: minun täytyy kysyä hallitukseltani. – Vastausta ei Svinhuvud saanut.
Sellaisia poikia ne Ruotsin pojat!