Tänään Marian päivä. Äitivainajani päivä. Olkoon hänen henkensä onnellinen siellä missä hän on. En rakastanut häntä niin syvästi elämässä kuin hän olisi ansainnut. Kunpa me ihmiset osaisimme aina panna elämässä arvoa sille, joka elää, ja on joka hetki käden ulottuvilla! Mutta me emme osaa. Huomaamme vasta sitten kun rakkauden arvoinen ihminen on poissa. Ihminen elää niin paljo itselleen, ei huomaa kylliksi niitä, joiden rakkaus tekee heidän elämänsä onnelliseksi. Sataa raskaita kuuroja melkein joka päivä. Ihmiset ovat säästäneet apilanniittynsä viimeiseksi. Nyt ovat monen niityt olleet jo viikon, toista kumossa, leveällään, välillä kuivuneet hieman, taas kastuneet. Minua säälittää Huhtasenkin apilaniitty. Ne mätänevät käsiin! Kaikkeen on se syynä ettei heillä ole heinäin kuivausseipäitä. Apila ei kuiva muuten. Luulen että ensi talvena tekevät saatuaan tämän kesän opetukset.
Minä luulen että tämä lepokesä tekee minusta vielä täysin työkykyisen miehen! Se se olisi. Olen nyt oleillut tässä 1 kuuk. Se on pisin lepoaika elämässäni. Ajattelen oleilla vielä tämän kuun ja alottaa Ilkassa vasta syyskuun alusta. Tämä on kyllä aivan tavatonta. Mutta lohdutan itseäni sillä, että olen nyt 60 v. vanha ja pistän sentään melkein joka päivälle yhden kirjoituksen Ilkkaan. Menköön nyt näin!
Olimme Annin kanssa illalla tavallisella kävelyllämme, kävimme Äidin haudalla. – Risti on nyt tulossa.
Tämä muistikirja on kestänyt täsmälleen 4 kk. Paljon asioita on sillä välin tapahtunut!