Kävin valtioneuvos Laitisen luona. Hänen piti kertoa minulle Yrjö Koskisesta tämän viime-elin viikkoina. Hän oli vainajaa silloin hoitanut. Mutta hän ei muistanut mitään asiallista. Y. K. oli saanut kirjoittaessaan verenvuodon aivoissa. Sanonut: tämä on lopun alkua. Ei suuresti valittanut. Kärsi siitä, ettei puolue häntä kannattanut. Ainoa minkä muistaa elävästi, oli se, että Y. K. varmasti ajatteli Suomen itsenäistymistä. Muistaa, että hän itse joutui juuri vasta Y.K:n puheista ajattelemaan Sprengtportenin itsenäisyystoimintaa. Käsittää, että ruotsalaisissa oli alkuaan helmikuun manifestin julkaisusta samaa mieltä paljon, mutta sitten muuttui ajanoloon. Y.K. oli sanonut, että: niin kauan kuin aikoi olla hallituksessa, ei ollut muuta tietä valittavana kuin julkaiseminen. Ryhmässä jassakoitiin valtiop. järjestyksestä joutavaa.
Ollaan kamalassa ahdistuksessa kun ei saada istuntokautta loppumaan! Asioita paljon ja työt eivät luista. Ja kotikiireet pakkaavat päälle.
Eilen olin katsomassa Ibsenin ”Yhteiskunnan pylväitä.” Hyvä! Siinä varmaan on paljon purevaa meidänkin yhteiskuntamme tukeille. Kunhan olisi tilaisuudessa tehdä läpileikkaus pankkien ja suurliikkeiden yrityksistä näiltä vuosilta, siitä varmaan paljastuisi, ”kaunis” sisusta.
Muuten alkaa tuntua siltä kuin tähän poliittiseen ilmapiiriin alkaisi sekautua nyt enempi ja enempi epäpuhtaita vaikuttimia. Näyttää kuin ihmisistä vilpittömyys haihtuisi yhä kauemmaksi ja sijaan tulisi vain saalistaja. Täällä eduskunnassa on esim. näitä helsinkiläisiä joille tästä työstä on tullut sellainen affääri, että ne eivät voi siksi jäädä pois.
Ja siksi he luopuvat arkailusta ja alistuvat tyypillisiksi, alhaisiksi puolueen ajokoiriksi. Hyvätkin miehet. Kun he saavat hoitaa vakinaisia virkojansa ja nauttia täydet palkkaetuudet, sen lisäksi edustajapalkat, se on sellainen sievä tulo, että siitä ei hevin luovuta. Alennutaankin, tullaan uskollisemmiksikin puoluekätyreiksi.
Maalaisten asema on yleensä toinen. Heille ei tämä palkkaetu ole niin hyvä, heidän kun täytyy täälläoloaikana menettää kotitulot (paitsi maanviljelijäin, joiden talous kuitenkin kärsii) ja asua täällä erillään perheestään. Heillä ei ole läheskään samoja houkuttimia.
Puoluesuhteet näyttävät vaalien lähenemisen vuoksi kärjistyvän. Oikeisto jarruttaa suuressa valiokunnassa Lex Kalliota. Sosialistit uhkaavat jarruttaa kaikkea. Jos näin alkaa olla, pian on päästävä pois!
No minä jaksan nyt loppuun asti! Se loppuu kuitenkin pian. Kunhan Jumala soisi sitten vain terveyttä ja voimia siihen uuteen työkauteen johon toivoni ja uskoni palaa!
Mutta Haapala, Haapala! Etkö sinä enää todellakaan nouse ylös? Rakas Jumala, anna hänelle vielä aikaa! Mies on liian nuori ja henkisesti elinvoimainen sortumaan nyt jo.