Minulla on kauan mielessäni askaroinut kansallis-yhteiskunnallinen romaaniaihe, joka alkaisi 1899 helmikuun tapausten ajoilta ja jatkuisi näihin nykyajan tapauksiin. Se ensimmäinen alkaisi helmik. manifestista ja päättyisi suurlakkoon 1905. Sen ajatuksena olisi ’’Kun kansa syntyy hajoaa vanhaa, murtuu, särkyy, esiintyy uusia näkymöjä. ’’Vanha äiti-yhteiskunta’’ on sairas, kärsimätön, moni siinä kaatuu, kuolee. Ihmiset joutuvat ajattelemaan aivan toisia asioita. – Suurlakossa syntyminen lopulta tapahtuu.
Nämä kaksi tapausta, helmikuun manifesti ja suurlakko muodostavat suuripiirteisten tapausten historiallisen ajanjakson, jossa kaunokirjailijalle olisi mitä mahtavin ainehisto. Mainittakoon vain m.m. kansalaisadressi, asevelvollisuuslakko, maastakarkotukset, virkojen menetykset ja liikkeiden sulkemiset, virankärkkyjät ja kiipijät, santarmiapulaiset ja yleensä ilmiantajat, Bobrikoffin murha ja vihdoin itse suurlakko.
Tässä on mahtava aihe antaa Molokmaisen suurvallan mielettömän petomaisen vallanhimon paisua ja sen kaikuna kapitalistinen rahannälkä, loiseläimenä Molokin turkissa.
Mutta ikuinen kehitys luo luonnonlakiensa avulla jo uusia tekijöitä: kansanvallan kiteytyminen, työnarvon nousu, kansallisuuksien uudet tehtävät joita pienet kansat vain pystyvät suorittamaan.
Olemme merkillisten historiallisten vuosien vaihekohdassa. Suomi on julistautunut itsenäiseksi. Parhaillaan varromme sille Venäjän ja muiden valtojen tunnustusta. Valitettavia häiriöitä lukuunottamatta, tähän asti on kaikki mennyt onnellisesti.
Ja kun ajattelen tätä vuosijaksoa v. 1899 –1917, miten ihmeellinen on tämä kehitys ollut: tuskallisimmasta kansallisesta epätoivosta valoisimpaan toiveiden toteutumiseen. Se on täynnä mitä ihmeellisimpiä sattumia, sallimuksia joiden takaa näkee historiaa ja kansojen kohtaloita ohjaavan käden vankkaa johtoa.
Ja tänä samana aikana minua persoonallisesti koskeva sallimuksen johto. Miten tukaloissa oloissa kamppailinkaan maakauppiaana vararikkoa vastaan ja vältin sen. Miten alituinen levottomuus vekseleistä, maksujen lankeemisista, ja siitä, että jonain kauniina päivänä sorrun. Lopetin liikkeen vihdoin ja jäin sen jälkeen velkaa noin 8 tuhatta, jota vastaan oli vain tämä koti. Aijoin ostaa pikkutilan velaksi ja ruveta kirjailijaksi. Mutta V. Tarkiainen löi minut, tuomitsemalla ’’Palvelusväkeä’’, jonka piti alottaa uusi jakso yhteiskunnallisia romaaneja. Tunsin tätä miestä kohtaan aina vastenmielisyyttä, sillä savolaisen kyynillisellä itsekkyydellä hän ei pystynyt minua tajuamaan koskaan. Minä ajattelin taas lyödä kynäni ijäksi laatikkoon.
Mutta suurlakko tempasi minut mukaan. Ilkka syntyi. Minkä sarjan taisteluita ja ponnistuksia tietääkään tämä 11 vuotinen ajanjakso! Mutta vaikka taloudellinen taistelu oli Ilkalla niin kamala, en vielä ikinä ole kertaakaan katunut että siihen ryhdyin. Vaikka minulla oli vuotena toisensa jälkeen taas vararikon pelottava kummitus silmissäni, valmistuin siihen siten, että panen koko omaisuuteni, sen vähän mitä sitä nyt oli Ilkan pesään jos vararikko tulee, pelastaakseni kunniani. Ja sitte aijoin etsiä Tyllyjoenperiltä torpanmaan.
Mutta nyt ovat asiat kummasti kääntyneet. Inhimillisesti katsoen maalaisliittoliike on elinkykyisin valtiollis-yhteiskunnallinen liike maassa tällä hetkellä. Ilkan talous on saatu varmalle kannalle. Talo-osakeyhtiö oli suorastaan loistava affääri.
Olen pannut palkkavaatimuksiin nähden suuni säkkiä myöten. Siitä on minua nuhdeltukin. Säästöni ovat olleet pienet. Mutta niinä vuosina kun en ollut edustajana, kirjoitin muutamia teoksia, jotka yleisöni omisti ja joitten kautta pääsin uudelleen markkinoille.
Ja nyt, yhtäkkiä olen myönyt kootut teokseni 78,000 mkn hinnasta ja Pyrkijän 17,500 mkn hinnasta! Minäkö olen siis rikas mies? Miksi? Mitä kohtalo tällä tarkoittaa?
En pane tälle suurta merkitystä. Tuntuu kuin tämä olisi jo ennakolta ollut selvä. Mutta nyt minusta tuntuu, että tällä on joku merkitys. Minun pitäisi nyt päästä kirjoittamaan. Tahtoisin nyt koota parhaan kaikesta siitä, mitä olen harrastanut ja ajatellut. Siihen minulla olisi nyt taloudelliset edellytykset. Minä odotan sitä tapausta, joka sen tekee mahdolliseksi.
Minä odotan nyt sitä, mistä minä ostan pienen maatilani, jossa henkeni ikävä luonnossa toteutuu. Minusta tuntuu kuin se toteutuisi.
Politiikka ei ole minun alani. Toivoakseni pääsen siitä pian vapaaksi. Minä tarvitsisin nyt aikaa kirjoittaa kirjoja. Ei enää ansaitakseni, vaan täyttääkseni sielussani tuntemani velkoojan vaatimusta: maksaa sille salaperäiselle kohtalolle, joka on vaikuttanut minun elämässäni.
Herra Jumala kuinka väsynyt minä olin kuin tulin kotiin! Minä tuskin olen vielä ollenkaan toipunut. Mutta ajatus alkaa jo hieman elää ja nostaa päätään. Voi kun voisi levätä yhden kuukauden, levätä oikein sydämenpohjasta! Mutta taas on vastassa 4-kuukautinen kidutus.
Herrani – Jumalani! Rukoilen Sinua: säästä henkivoimia siihenkin, että saisin Sinun avullasi sulattaa itselleni mahdollisimman täydellisen selvyyden suhteestani Sinuun, Herra. Mikä Sinun nimesi onkaan, tunnen aina Sinun suuren läsnäolosi kaikkialla ja oman inhimillisen pienuuteni. Tunnen usein, miten Sinä käytät ja käsket minua, miten minä vikuroin ja kiertelen, mutta jouduttuani tielle jota tahdot minun kulkemaan, tunnen syvää iloa. Salli minun tuntea tahtosi ehdottomasti, syvästi ja toteuttaa se, vaikka se vaatisi mitä! Sillä elämä, jota täällä nyt elämme, on suurta elämää. Varjele, etten sitä tuhlaa näpertelyyn ja joutavuuksiin.
Ja perheeni suhteen. Salli Herra, että saan enempi olla kotona, ettei mikään tule heidän ja minun välillä vieraaksi. Salli, Herra, että heillekin, kaikille, elämän valo kirkastuu, että me kaikin, myös lapset, saattaisimme katsoa elämän suurta ilmiötä samassa valokehässä.
Totta, on minun tunnustettava, ristiriidat meillä ovatkin pienet. Minulla on sekin ilo, että perheriidat heidän, kaikkien kotiväkeni ja minun välillä ovat harvinaisia. Mutta ne voisivat olla myöskin Mimmin ja Momman väliltä poissa. Ja minä uskon, että jos voisin enempi uhrata heille aikaa, voisin heidätkin sovittaa.
Vaimoni ja minä sulaudumme yhä enempi äänettömästi yhteen. Nyt on hän kohta apuna Pyrkijässä. Se merkitsee, että hänen harrastuksensa nyt voi kokonaan kiintyä kotiin.